Asana as Mudra

 

Asana as Mudra

When master yogis, mahasiddhas, go about their daily lives, they naturally manifest the yogic seal (skt. mudra) of the two awakened bodies. These two bodies are; mental body of empty phenomena (skt. dharmakaya) and mental body of playfulness (skt. sambhogakaya). Be it day or night, in peaceful or wrathful circumstances, the minds of mahasiddhas are in perfect harmony and balance. This is the great yogic seal, mahamudra, which entirely concerns nonphysical bodies of man. There is no question about the fact that the foundation of yogic accomplishment is the mind.

In human form, however, seals or mudras can take a further expression of physical postures or asanas. Before delving further into the meaning of asana, the reader should remember that the foundation of all and any type of yogic practice is the nature of mind, in other words, basic wakefulness-kindness-peacefulness. If asana yoga is exercised by practitioners who haven't yet established natural state as their default mode of being and remain in the samsaric state, this needs to be simultaneously adressed during asana yoga by appropriate techniques that enable the practitioner to resume recognition of the two awakened bodies whenever it is lost. Without this, the real meaning of asana as mudra will never be understood as mahasiddhas of the past understood them.

The real meaning of asana is mudra, and the real meaning of mudra is asana. Asanas, regardless of their simplicity or complexity, are physical expressions of the awakened nature of all sentient beings. Also, as is commonly said, asanas are a way to stay healthy and strong. From this perspective we could say that asana yoga is maintenance of our body instrument that we use to live in this world. What is interesting is that contrary to advancement in the yoga of mind*, which is irreversible, one can never achieve a state in physical yoga that would be irreversible. If one doesn't practice asana, be it on yoga mat or in any other form, the condition of the physical body begins to deteriorate.

*purification of mind, advancement in bhumis

Asana as Mudra

A common way that asanas are practiced, is to just do the movements and put one's body into some postures. One tenses, relaxes and stretches the muscles of the body and opens its joints through various applications. From the point of view of keeping the body healthy and strong, this is perfectly sufficient. From the point of view of practicing asana as mudra, however, this is incomplete.

For one to understand what asana as mudra means, one has to meet the following requirements,

1. have recognition of wakeful nature of one's mind

2. feel the spontaneous unification of the wakeful mind and the physical body

3. learn to move the body while recognising the wakeful mind

4. study the alternation of tensing, stretching and relaxing of muscles while recognising the wakeful mind

5. realise that there is no difference between tensing, stretching and relaxing of muscles while recognising the wakeful mind

6. realise that all postures and movements, both in and out the yoga mat, are asana as mudra

I have taught extensively on point 1. how to recognise the wakeful mind so I will simply refer to Pemako-website and youtube, and won't repeat anything here but to introduce this idea, asana as mudra, I will write a bit more on point number two because it is a decisive stage.

Unification of the Wakeful Mind and the Physical Body

All types of yogic physical practices begin from a simple standing posture, known as tadasana or samasthiti. Same is true in Chinese yogic traditions.

The real meaning of tadasana is to have wakeful mind and physical body unified, to study the connection and relation of the two, and to learn to adjust the muscles and joints in a subtle manner that enables staying in this posture for long durations (up to 30 minutes), if so wanted, without any discomfort.

To those who want to practice asanas purely for physical benefits, standing in stationery posture might sound pointless. However, in this stage one makes a wonderful discovery after the other about how the body becomes unified, in the midst of basic wakefulness. One's whole being becomes full of delightful light and subtlest of blisses (skt. sahajananda) often discussed in the writings of mahamudra masters. This stage of learning is demanding because it takes some time and effort to strengthen the internal muscles of the body and consequentially feel unification that can be described as sense of unified relaxed strength, that feels as if the body was weightless.

All right, I think this is enough for now. Feel free to contact me if you have questions. I'm happy to share my understanding of asanas.

KR, 19.1.2022

Sri Krishnamacharya's Early Astanga Yoga Blog

 

Sri Krishnamacharya's

Early Astanga Yoga Blog

This is a link to Anthony Grimm Hall's blog about the origins of ashtanga vinyasa yoga which is a form of physical yoga made popular by Krishna Pattabhi Jois. I am sharing the link to Hall's blog through my blog because Facebook doesn't allow posting the direct link.

The reason why I think Hall's blog is wonderful is because he has not only looked into the historical foundations of ashtanga yoga through Krishnamacharya's early presentations but also has brought a very creative and in a sense fearless presentation of asana and pranayama practice into the world of yoga postures and energy work.

This early, I would say original, spirit of ashtanga gives practitioners much more freedom to practice the postures in a way they want. This is according to the spirit of yoga because it is empowering.

-Kim Thubten Lingpa, 19.12.2021

http://grimmly1997.blogspot.com/

Grimmly2007-YouTube with hundreds of videos

Vinyasa Krama Yoga-blog

Anthony Grimm Hall's interview 

About Anthony Grimm Hall

After spending five years traveling and working my way around the world in my early twenties (see Susan Griffith's book Work your way around the world) I returned to the United Kingdom and studied Philosophy. After a few years as a Philosophy of Arts teaching assistant at Kent University I taught at a preparatory School before moving to Japan to teach English and work as a teacher trainer for five years. After taking up the Saxophone in Japan i returned to England to study as a Woodwind Instrument Repairer.

My 'Yoga story' is outlined in Kiri Miller's book, Playing Along published next month (Feb 2012) by OUP.

'Grimmly is an ashtanga (and later Vinyasa krama) student without a teacher--an impossible contradiction to many practitioners, but one that is getting more possible all the time. He lives in the United Kingdom and works as a repairer of woodwind instruments. In early 2007, Grimmly's flat was burgled and seven saxophones were stolen. This incident made him so angry, and then so irritated with his own anger, that he decided to take up some form of meditation. In the course of reading about meditation practices, he learned that "a lot of meditators were also doing yoga," so he looked for a yoga book at the library and found Tara Fraser's Total Astanga (Fraser 2006). As an overweight 43-year-old man, he was a bit embarrassed even bringing the book up to the circulation desk. On his blog, he wrote, "Going to a yoga class wasn't something I even considered. A guy here, outside London, might think about going to a gym to get in shape but not a Yoga class, probably not even an aerobic class".

Grimmly began learning the sequence of asana from the book, practicing every morning before work, and soon began to order instructional DVDs and search for YouTube videos to help him develop his practice. He started his yoga blog (Ashtanga Vinyasa krama at Home) in the summer of 2008, after about a year and a half of practicing at home alone six days a week. His posts often invoke a growing community of hidden "home ashtangis" like himself.

As Grimmly developed his home practice, some of his choices posed challenges to ashtanga orthodoxy. For instance, when Grimmly blogged about his decision to begin learning the second series of asana, one commenter told him that he should not be learning any intermediate asana before he could stand up from a backbend: "Then and only then you start to add intermediate to your existing primary. Your teacher would give you each new asana as he saw your progress. . . . Traditionally in India, yoga has been learned from teacher to student, not from a book or video. It's really not right to decide to give yourself postures".

After a year and a half of home practice, Grimmly finally decided to try attending an ashtanga class at a shala. He went two Sundays in a row and was "blown away" by the physical adjustments he received from the teachers there. But a week later, he explained that he doubted he'd go back: "All the time it's just been me on my mat, alone in a room early each morning, my practice...Somehow now, after visiting the Shala, it feels a little like I'm practicing for someone else...I feel more distant from my practice, less involved" (Grimmly 2008b). It's clear from other posts that Grimmly developed his practice using books, famous teachers' DVDs, YouTube videos, other students' blogs, and any other media resources he could find. He often writes about insights gleaned from these sources. Nevertheless, the "live" teaching at the shala somehow alienated him from his practice. While he benefited from the physical adjustments he received, he was willing to forego them in order to maintain a sense of agency and responsibility for his own development: practicing for himself instead of a teacher.

Grimmly and his fellow cybershala practitioners are creating new transmission modalities for ashtanga yoga, from reflective writing to side-by-side slideshows that might reveal hidden traces of corporeal knowledge".

from Playing Along, Kiri Miller (Oxford University press 2012)

In June 09 I came across Srivatsa Ramaswami's 'Complete book of Vinyasa Yoga' and spent the next year working out how best to combine Vinyasa Krama with my Ashtanga practice. I attended Ramaswami's 200 hour Vinyasa Krama Teacher Training course at LMU, Los Angeles July/Aug 2010. I now practice Ashtanga in the evenings and have an integrated Vinyasa Krama practice, asana (based on subroutines), Pranayama and Mediation in the morning. Last year I made home videos of each of Ramaswami's Subroutines and produced practice sheets. Over the last three months I revisited each subroutine, one each morning, writing up practice notes to accompany the subroutines in the evening. These subroutine practice sheets and practice notes form the core of my book, Vinyasa Yoga at Home Practice Book

 

Forms and Principles of Yoga Practice

 

Forms and Principles

of Yoga Practice

Hello ashtangis :) I'd like to share my thoughts about the form of yoga practice, specifically about strictness of form and growing out of it.

Most yoga methods, including ashtanga yoga, are taught through well and clearly defined forms and sequences. This is true in both external (asana, hatha, astanga) and internal (meditative, tantric) yogas. A well defined form gives beginners a foundation to learn about and to rely on. For this reason, for beginners, strict forms are very useful. In asana practice, one not only strengthens the body and makes it more flexible, but also the defined sequence makes it easier to feel the body and be mindful of its various sensations. What is also very important aspect of form-based practice is learning the structure and connectedness of the body, both in stillness and in movement. So for beginners, there's a lot to learn through the form. This is both a very joyful process of learning about oneself, as well as internally empowering.

There comes a point however when the strict form has delivered the benefits and turns into a barrier. This stage comes after perhaps a few years of intensive practice. One begins to feel bound by the strict form and intuits that it would feel better to change the postures, movements or mix the sequence to make it new somehow and to keep it fresh. Following a strict form, doing the same form over and over, no longer feels right.

It is at this point when one comes to ask oneself what have I learned from my foundational practice. Have I learned enough about my body and do I understand asana practice well enough to be able to trust my intuition of letting it begin to grow on its own? Wondering about these questions might take a while, perhaps another few years. Hopefully one can share these thoughts with likeminded practitioners and senior teachers who are able to support the direction one's practice is taking. Sometimes, unfortunately, these kinds of contemplations, when shared with others are met with doubt or even negative emotions. The reason for that may be that the doubters haven't yet reached the same point of wanting to break out of the confinements of the form, or the strict form is believed to be so important or even holy that it shouldn't be changed and should be followed to the letter.

Third Fetter

It is here that we come to a very important point about internal, nondualistic awakening, which yoga practice is all about(!), as defined in the Ten Fetters in buddhism. The meaning of the word fetter here means a sense of me-ness that binds the mind and makes it miserable. The third fetter is seeing through the attachment to strict forms of rites and rituals, or in the context of ashtanga yoga for example, the asana sequence. This doesn't mean to replace attachment with detachment but to see through the sense of me-ness or self that sticks to strict forms and thinks that they are special. Feeling special is always a problem in yoga because it directly shows there being a small ”me” or ”I” in the play. Believing in strict form without questioning is what is common to all religions, isn't it? The most essential point of any yoga practice is to look and investigate one's self-based beliefs (citta vritti) to at one point reach a state that is entirely without them (nirodha). This internal contemplation and process of inquiry should be part of asana practice as well, because without it there is little hope for other progress than physical. So, one way to support the growing out of strict form is to think what this dropping off of the belief of rites and rituals means.

A different way to support this stage is to understand that no form can ever cover or include everything, even if we wanted so. If we think about this in terms of physical movement, for example the range of movement of the arm from the shoulder, the arm moves full circle of 360 degrees in vertical direction and simultaneously, depending on one's flexibility, a varying degree also horizontally. Now, if we only move the arm in one or two ways, it literally leaves endless amount of other angles unused and therefore the range of movement and exercise becomes limited by the form. Then if we consider that the whole body is made of joint after the joint after joint, connected by a vast number of bones, muscles and tendons, we come to realise that one or two types of movements cannot possible cover the endless variety that the body could move.

In the context of pranayama and tantric yoga, this point becomes very clear when comparing focusing on just a few channels, (usually left, center and right) and all of them, which number up to hundreds of thousands. It is good to begin with few channels but few channels cannot possible cover hundreds of thousands of them, so similarly, the beginning form must and should be broken at some point so that one may keep learning and growing in knowledge. This is the reason why I teach ”masterclasses”. They are meant to help the students understand the principles behind the form. Once the practitioners understand the underlying principles, it is profoundly empowering to start practicing from the principles, rather than repeat the forms.

Perhaps I'll end this short text by encouraging people to be brave and to follow one's gut. If and when we understand the basics, we can be confident of following our internal voice.

I wish you a great day of practice,

Kim, 16.4.2021

Fyysinen jooga, mielen harjoittaminen ja herääminen

Fyysinen jooga,

mielen harjoittaminen ja herääminen

Koska tämä on joogaa, tässä yhteydessä myös fyysistä hatha joogaa, koskeva Facebook-ryhmä, kirjoitan avauksen koskien asanaharjoittelun, mielen harjoittamisen (meditaatio) ja heräämisen yhteydestä. Minun puolestani tähän keskusteluun voi hyvin liittää myös kiinalaisperäiset joogan muodot, kuten taijin ja chi gongin.

On valitettavan harvinaista törmätä johonkin fyysisen joogan opetukseen, joka pitäisi mielen harjoittamista ja heräämistä niin keskeisessä asemassa kuin sen kuuluisi olla. Kyse on tärkeästä ulottuvuudesta koska ihminen on ensisijaisesti älyllinen olento mielen monine funktioineen ja sisältöineen. Joogassa, lajista huolimatta, on kuitenkin pohjimmiltaan kyse mielestä ja sen tuntemisesta. Joogan määritelmä on mielestäni hyvin yksinkertainen. Joogan tarkoitus on saattaa harjoittaja nondualistiseen tietoon ja viisauteen, joka ei ole teoriaan vaan yksinomaan käytäntöön perustuvaa. Tämä tarkoittaa, että mielen dualistisuus, toisin sanoen minä-pohjainen uskomusmaailma hälvenee ja luontainen minuudesta ja kaksinaisuudesta vapaa mielen olemus paljastuu. Tämä kaikki tapahtuu ensisijaisesti mielessä ja toissijaisesti kehossa. Sen vuoksi on perusteltua sanoa, että varsinainen jooga tapahtuu mielessä ja tietoisessa kokemuksessa. On tietenkin validia puhua myös joogan kuntouttavista ja parantavista hyödyistä mutta en tässä yhteydessä mene joogan terveydelliseen tai terapeuttiseen puoleen.

Se mitä joogan maailma kokonaisuutena tarvitsee, on selkeyttä siitä mitä joogan avulla ollaan tekemässä ja miksi. Nähdäkseni joogakenttä tarvitsee parempia maastokarttoja, vanhojen ja nykyisten epäselvien sijaan. On yleistä, ei pelkästään modernin joogan yhteydessä, niin idässä kuin lännessäkin, vaan myös menneiden vuosisatojen joogaopeissa ylipäätään, että kokonaiskuva kehomielen harjoittamisesta on epäselkeä ja sekava. Vaikka monet tunnetut opettajat ja gurut, asanajoogasta puhuttaessa erityisesti Intiasta, ovat saattaneet koko maailmaa koskevan joogaliikkeen alkuun, josta heille kuuluu lämmin kiitos ja syvä kumarrus, niin tarkemmin tutkittuna harvojen heidän opetukset ovat järkeviä ja ymmärrettäviä, alusta loppuun asti. Kun puhun tässä järkevyydestä niin viittaan siihen miten heidän sanalliset opetuksensa eli antamansa maastokartat vastaavat nondualististeen kokemukseen pääsemisessä. On vaikea löytää hindulaistaustaisen opettajan antamaa mielen harjoittamisen karttaa, joka olisi selkeä, ymmärrettävä ja ennen kaikkea käytännöllinen. Voidaan hyvin sanoa, että jos jooga määritellään oppina päästä dualistisesta mielenharhaisuudesta nondualistiseen selkeyteen niin hindugurujen opit ovat lähes yksinomaan epäkelpoja. Tämä ei tietenkään tarkoita, että nämä opetukset olisivat kokonaan hyödyttömiä, ei suinkaan, mutta haluan tässä tekstissä nimenomaan rajata joogaopin pätevyyden tai epäpätevyyden tähän nondualistisuuden kynnyskysymykseen.

Olen aiemmissa teksteissäni kirjoittanut paljon minällisen ja minättömän tietoisuuskokemuksen eroista ja eri harjoitustavoista niihin liittyen, joten en tässä toista kaikkea selostamaani. Edeltäviä kirjoituksiani voi hakea ja lukea Guru's Light-blogista, jota kirjoitin vuosina 2012-2015.

Herääminen

Herääminen (awakening, stream entry) on ensimmäinen pysyvä mielen harjoittamisen saavutus. Herääminen tarkoittaa ihmiseen minuuteen liittyvän harhaisuuden poistumista. Kaikki heränneet ystäväni, joita on noin 60 henkeä kaikkialta ympäri maailmaa, osa heistä mielen harjottamisen opettajia ja ohjaajia itsekin, voivat oman kokemuksensa pohjalta vahvistaa sen, että minäksi nimittämämme entiteetti mielessämme on lopulta pelkkä oletus ja uskomus. Jos etsimme mielestämme olentoa, jota pidämme minänämme ja todella tutkimme sitä, niin voimme havahtua siihen tosiasiaan, että minämme on ollut pelkkä unikuva, johon olemme sinnikkäästi uskoneet. Kun minä-ajatuksesta häviää viimeinenkin sitova lataus ja minä niin sanotusti putoaa pois niin tapahtuu niin sanottu herääminen. Heräämisestä eteenpäin ihmisen elämä on ratkaisevasti mutta ei dramaattisesti erilaista.

Minä-pohjainen mieli eli ihmisen mieli, jossa edelleen on piintynyt käsitys minuudesta, toimii hullunkurisesti ja on jatkuvasti ikään kuin vinossa. Minä-ajatus värittää lähes kaikkea kokemaamme kokemusta, ajattelemaamme ajatusta, tuntemaamme tunnetta ja lähes jokaista fyysistä liikettä. Sanon ”lähes” siitä syystä, että minä häviää hetkellisesti mielestämme aina kun suuntaamme huomiomme johonkin tekemiseen tai kun aistimme tietoisesti. Tämä minällisyyden ja minättömyyden vaihtelua tapahtuu jokaisen ihmisen mielessä kaikkina vuorokauden aikoina. Ja juuri tästä vaihtelusta johtuen ihminen alkaa jossain vaiheessa tuntea, että hänen elämässään tai mielessään on jokin pielessä. Kun ihminen tunnistaa tämän eksistentiaalisen probleeman, hän etsiytyy henkisyyden tai mielen harjoittamisen pariin. Jotkut alkavat meditoimaan, toiset joogaamaan ja niin edelleen. Näiden taitojen harjoittamisella on se seuraus, että kun huomio tuodaan kehoon, sen liikkeisiin tai istumameditaatiossa vaikkapa hengitysliikkeeseen niin se saa hetkellisesti minän katoamaan... kunnes ennenpitkää se taas ilmaantuu esiin. Minä-ajatus siis passivoituu siksi aikaa kun ihminen käyttää huomiokykyään. Tällä tavoin minä-ajatus voidaan hetkellisesti sivuuttaa mutta niin sanottua minä-harhan läpinäkemista eli heräämistä ei näin saada aikaan. Yksi yleisimmistä väärinkäsityksistä heräämiseen tai valaistumiseen liittyen onkin, että se tarkoittaisi minä-tunteesta erillään pysymistä, niin sanottua witness-tilaa. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Tässä yhteydessä valaistuminen siis on määritelty samaksi kuin herääminen.

Asanajoogan laadukkuus

Vähän aikaa sitten eräs ystäväni sanoi, ”En ole koskaan kuullut että kehoa tietoisesti venyttämällä tai systemaattisesti hengittäen olisi kukaan valaistunut.” Tosiaan. Minäkään en ole sellaisesta kuullut. Tunnen tietenkin paljon ihmisiä, jotka tekevät asanajoogaa ja hengitysharjoituksia, joita teen itsekin mutta tietääkseni kukaan ei ole koskaan herännyt tällä tavoin. Oikeastaan pitäisi sanoa niin, että herääminen ei ole kokonaan poissuljettua näillä harjoituksilla mutta jos näin on joskus tapahtunut niin ne ovat marginaalitapauksia kaikkien heränneiden seassa.

Joskus sanotaan, että kaikenlainen joogaharjoittelu vain vahvistaisi tunnetta harjoittelijasta eli minästä. Jos opetus on asiallista tarkkaavaisuuden (mindfulness) ja keskittymisen käyttämisen suhteen niin minän vahvistuminen ei ole todennäköistä. Toisaalta jos opetus ei ole pätevää niin on hyvin todennäköistä, että yksi joogaharjoittelun tuloksista on minä-ajatuksen kasvaminen tai sen parantuminen. Yksi virhekäsitys valaistumisesta on se, että minästä yritettäisiin tehdä ”parempi”, ”puhdas” tai sitä yritettäisiin laajentaa. Nämä näkemykset ovat kauttaaltaan dualistisia. Vaikka ne saavat aikaan minuuden tunteen muuntumista niin kyse on vain toisenlaisesta kahleesta.

Mitä olen tutkinut ja analysoinut isoa määrää eri joogalajien opetuksia ja opettajia useiden vuosien aikana niin olen pannut merkille, että joskus pienet virheet opettajien antamissa selostuksissa koituvat isoiksi esteiksi oppilaiden harjoituksessa. Tarkoitan pienillä virheillä nyansseja opetuksen esitystavassa ja ilmaisussa. Tällä puolestaan on haitallisia ja epähedelmällisiä seurauksia, nimenomaan nondualistisuuden näkökulmasta.

Yksi yleinen väärinkäsitys asana-meditoiminen-herääminen asiassa on virhe siitä, että asanoilla ja hengitysharjoituksilla ”valmistetaan kehomieli myöhempää valaistumista varten”. On joskus sanottu, että valaistuminen on mahdollista vain jos kykenee meditoimaan ja meditaatio puolestaan on ”oikeasti meditaatiota” vain jos kykenee istumaan useamman tunnin ajan liikkumatta lootusasennossa. Kaikki nämä väitteet ovat paikkansapitämättömiä ja epäpragmaattisia. Tiedän henkilöitä, jotka ovat sekä ennen ja jälkeen heräämisensä olleet joko fyysisesti kyvyttömiä tai fyysisesti sairaita valmistaakseen kehoaan meditointia tai heräämistä varten. Myöskään hengitysharjoitusten tekeminen tai mitkään muutkaan valmistavat harjoitukset eivät ole edellytys heräämiselle tai meditaation harjoittamiselle. Ainoastaan mielenterveysongelmat ja mielen sairaudet ovat este mielen harjoittamiselle tai heräämisohjaukseen osallistumiselle.

Kuten olen edellä esittänyt, mieli voidaan jakaa kahteen päämoodiin: minälliseen ja minättömään. Jo pelkästään tämän yksinkertaisen asian huolellinen opettaminen ja tunnistaminen tekisi ison laadullisen muutoksen maailman miljoonien joogaajien harjoituksessa, myös tuhansien suomalaisten. Suorinta tietä heräämiseen tähtäävänä opettajana yritän aina pitää huolta siitä, että omat oppilaani saavat tämän edeltävän sekä minuutta tutkivan ja kyseenalaistavan harjoitusohjeen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa polkuaan. Peruste tälle on se, että joogan ensisijainen ja tärkein tarkoitus on poistaa dualistinen sekaannus ja kartuttaa nondualistista ymmärrystä ja kokemusta. Myös asanajooga-opetuksen ja -taidon kannalta herääminen on erittäin olennaista.

Lopuksi haluan vielä sanoa, että minun puolestani kaikki saavat joogata ja opettaa joogaa sen monissa muodoissaan ja ilmentymissään juuri niin kuin parhaaksi näkevät. Se mitä olen tässä ja muissa teksteissä esittänyt on vain oma näkökulmani, joka on muotoutunut näköisekseen paitsi mestareideni kanssa opiskelun myös opettamisen myötä. Ymmärrän, että esittämäni näkökannat ovat monilta osin kriittisiä mutta toivon, että siitä on käytännön hyötyä lukijalle huolimatta omani tai lukijan edustamasta joogasuuntauksesta.

Kiitos lukemisesta,

- Baba, 8.1.2016.

Open Heart,

www.openheart.fi

http://www.openheart.fi/212

http://www.openheart.fi/227

http://www.openheart.fi/226