lauantai 13. helmikuuta 2016

Advaita-valaistuminen ja Dzogchen-valaistuminen

Advaita-valaistuminen ja

Dzogchen-valaistuminen

Seuraava Sam Harrisin kertoma tarina kertoo erinomaisesn selkeästi kuinka merkittävästi tunnetun advaita vedanta gurun ja Ramana Maharishin oppilaan, Papajin (H.W.L Poonja) ja tunnetun tiibetiläisen dzogchenmestarin Tulku Urgyen Rinpochen näkemykset ja kokemukset valaistumisesta eroavat toisistaan.



On tosiasia, että se minkä olen itse määrittänyt termillä ”herääminen” on osa huomattavan laajaa mielen puhdistamisen kokonaisuutta, jota myös henkisen kehityksen poluksi kutsutaan.



Olen linkittänyt alle kaksi demonstratiivista videota joilla em. opettajat meditoivat. Niistä voi nähdä kuinka erilaisessa mielenmaisemassa he ovat, toinen tunkkaisen sekavassa, toinen selkeässä ja avarassa.



Olen linkittänyt myös tekemäni bhumi-analyysin, joka esittää täsmällisen kehitysasteen jolla sekä Papaji, että Tulku Urgyen olivat.



- Kim Katami, 14.2.2016.

Open Heart,





Sitaatti Sam Harrisin kirjasta ”Herääminen. Opas uskonnottomaan henkisyyteen” s. 158-161, alkuteos Waking up.

”Poonjaji (Papaji) vaikutti minuun syvällisesti erityisesti, koska hänen käsityksensä olivat vastapainoa siihenastisille, uuvuttaville ja epätyydyttäville ponnisteluilleni meditaation parissa. Mutta hänen menetelmänsä sisältyvät vaarat kävivät pian ilmi. Poonjajin kaikki tai ei mitään-opetustyyli velvoitti hänet tunnustamaan valaistuneeksi jokaisen, joka oli kyllin mahtaileva tai kiihkomielinen julistaaksen sitä olevansa. Niinpä todistin toistuvasti, kuinka kanssaopiskelijani julistivat saavuttaneensa täydellisen ja ikuisen vapauden, vaikka mikään heissä ei poikennut tavallisesta – tai jos poikkesi, niin huonoon suuntaan. Joissakin tapauksissa nämä ihmiset olivat selvästi tehneet jonkinlaisen läpimurron, mutta koska Poonjaji piti itsepintaisesti kiinni siitä, että oivallus on todellinen vain, jos se on lopullinen, se sai monet pettämään itseään henkisten saavutusten suhteen. Jotkut lähtivät Intiasta ja ryhtyivät guruiksi. Tietääkseni heillä kaikilla oli Poonjajin siunaus levittää hänen oppejaan. Kerran hän ehdotti sitä minullekin, vaikka minulle itselleni oli selvää, että minusta ei ollut kenenkään guruksi. Lähes kaksikymmentä vuotta myöhemmin minusta ei edelleenkään ole siihen. Poonjajin näkökulmasta tämä on tietenkin harhaa. Mutta on yksinkertaisesti eri asia olla minunkaltaiseni ihminen, joka tavallisesti ajautuu ajatusten vietäväksi, kuin joku, jolle niin ei käy ja jolle se ei ylipäätään ole edes mahdollista. En tiedä, mihin Poonjaji sijoittuu tällä viisauden jatkumolla, mutta hän vaikutti olevan paljon oppilaitaan pidemmällä. En tiedä, pystyikö Poonjaji näkemään itsensä ja muiden välisen eron. Hänen hellittämätön näkemyksensä, jonka mukaan mitään eroa ei ole, alkoi kuitenkin vaikuttaa dogmaattiselta ja harhaiselta.



Erään tapahtumasarjan seurauksena Poonjajin opetusten epäkohdat nousivat selvästi esiin. Pieni ryhmä kokeneita meditaation harjoittajia (joukossamme oli monta meditaatio-opettajaa) oli järjestänyt matkan Intiaan ja Nepaliin. Tarkoituksena oli viettää kymmenen päivää Lucknow'ssa Poonjajin luona ja sen jälkeen opiskella Kathmandussa kymmenen päivää tiibetinbuddhalaista dzogchenharjoitusta. Kuinka ollakaan, Lucknow'ssa ollessamme eräs sveitsiläinen nainen ”valaistui” Poonjajin läsnäollessa. Suurimman osan viikkoa naista juhlittiin kuin uutta Buddhaa. Poonjaji esitti toistuvasti naisen olevan todiste siitä, että totuuden täydellinen oivaltaminen on mahdollista, vaikka ei meditoisi lainkaan, ja meillä oli ilo nähdä naisen istuvan Poonjajin vierellä korokkeella ja kuulla hänen selittävän, kuinka autuasta hänen olonsa maailmankaikkeudessa nyt olikaan. Hän todella säteili iloa, eikä mikään viitannut siihen, että Poonjaji olisi erehtynyt tunnustaessaan hänet. Naisella oli tapana sanoa sellaisia kuin ”Ei ole muuta kuin tietoisuus, eikä sen ja todellisuuden välillä ole mitään eroa.” Hän oli erittäin mukava ja vilpitön ihminen, eikä hänen kokemuksensa syvyyttä ollut siksi syytä epäillä.

Kun tuli aika meidän ryhmämme lähteä Intiasta Nepaliin, nainen kysyi, saisiko hän tulla mukaamme. Hän oli hyvää seuraa, joten kehotimme häntä lähtemään matkaamme. Jotkut meistä olivat myös uteliaita näkemään, miten hänen valaistumisensa ilmenisi toisenlaisessa ympäristössä. Ja niin nainen, jonka valaistumisen oli vastikään vahvistanut yksi merkittävimmistä advaita vedantan elossa olevista edustajista, istui samassa huoneessa, jossa saimme ensimmäiset opetuksemme Tulku Urgyen Rinpochelta, jota pidettiin yleisesti yhtenä merkittävimmistä elossa olevista dzogchenmestareista.



Kaikista buddhalaisista opeista dzogchenin opit muistuttavat eniten advaitan oppeja. Molemmissa perinteissä pyritään samaan oivallukseen, näkemään tietoisuuden ei-dualistinen luonne, mutta yleensä vain dzogchen tekee ehdottoman selväksi, että tämä oivallus vaatii harjoittamista, kunnes se muuttuu pysyväksi eikä ihminen enää joudu antamaan periksi dualistisille pyrkimyksille, jotka ovat useimpien muiden polkujen vaivana.



Eräässä vaiheessa Tulku Urgyenin kanssa käymäämme keskustelua sveitsiläinen ihmenaisemme puhkesi julistamaan ääretöntä vapauden tilaansa käyttäen samoja ilmauksia, joilla oli niin suuri vaikutus Poonjajihin. Saimme seurata paria hupaisaa sananvaihtoa, joiden aikana Tulku Urgyen yritti ymmärtää, mitä tulkkimme hänelle kertoi. Lopulta hän naurahti lyhyesti ja katsoi naista entistä kiinnostuneemmin.



”Koska viimeksi ajatukset valtasivat sinut?” hän kysyi.

”Minulla ei ole ollut ainuttakaan ajatusta yli viikkoon”, nainen vastasi.

Tulku Urgyen hymyili.

”Viikkoon?”

”Niin.”

”Ei lainkaan ajatuksia?”

”Ei, mieleni on täysin rauhallinen. On vain puhdas tietoisuus.”

”Erittäin mielenkiintoista. Nyt tehdään niin, että me kaikki odotamme, että sinulle tulee ajatus. Ei ole mitään kiirettä. Me kaikki olemme hyvin kärsivällisiä ihmisiä. Me vain istumme tässä ja odotamme. Kerrotko sitten, kun huomaat mielessäsi ajatuksen.”

Tämän väliintulon nerokkuutta ja hienovaraisuutta on vaikea pukea sanoiksi. Se saattoi hyvin olla kaikkein innostavin opetustilanne, missä olen koskaan ollut.

Hetken kuluttua ystävämme kasvoille ilmestyi epäilevä ilme.

”Okei... Hetkinen... Öh... Tuo oli ehkä ajatus... Okei...”

Seuraavan puolen minuutin aikana näimme, kuinka naisen valaistuminen haihtui kuin tuhka tuuleen. Oli selvää, että hän oli vain ajatellut, kuinka avara hänen tietoisuudestaan oli tullut, että siinä ei ollut ajatuksen ajatusta, että se oli täydellisen puhdas, kuin avaruus, huomaamatta ajattelevansa lakkaamatta. Hän oli kertonut itselleen valaistuneensa ja uskonut siihen, koska hän sattui olemaan epätavallisen iloinen ihminen, jonka elämässä kaikki oli tuolloin erittäin hyvällä tolalla.

Tällainen oli vaara, joka piili Poonjajin luokseen tuleville jakamissa ei-dualistisissa opetuksissa. Itseään oli helppo pettää ja ajatella saavuttaneensa pysyvän läpimurron, varsinkin koska Poonjaji piti itsepintaisesti kiinni siitä, että kaikkien läpimurtojen on väistämättä oltava pysyviä. Dzogchen-opetukset tekevät selväksi, että sen ajattelu, mikä on ajattelun tuolla puolen, on yhä ajattelua, ja välähdys minättömyydestä on yleensä vain alku prosessille, joka tulee vielä loppuun saakka. Täydellinen irrottautuminen minuudesta on vasta henkisen matkan alku, ei sen päätepiste.”

Linkkejä








Lähettänyt klo
Tunnisteet: , , , , , , , , , , , , , , ,